Taiteilijaesittely
Elisa Kerola, kantele

Elisa Kerola on opiskellut kanteleensoittoa Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa, Keski-Suomen konservatoriossa ja Ritva Koistisen johdolla Sibelius-Akatemiassa, josta valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2004. Hän on konsertoinut mm. festivaaleilla Tampere Biennale, Viitasaaren Musiikin aika, Jyväskylän Kesä ja Lieksan Vaskiviikolla sekä kotimaan ohella mm. Venäjällä, Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä.
Kanteletaiteilija Elisa Kerola tekee mielellään yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa. Hän on toiminut kanteleensoittajana mm. tanssi- ja teatteriproduktioissa. Kerola piti ensikonserttinsa vuonna 2006. Niinikään vuonna 2006 hän julkaisi ”Kuuntele” nimisen cd-levyn, joka sisältää soolo- ja duosävellyksiä kanteleelle (JaseCD 0044 ). Kerola opettaa kanteleen soittoa Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Hän on saanut apurahoja mm. Valtion säveltaidetoimikunnalta, ESEK:lta ja Sibelius-Akatemialta.
Rondo 03/07/08 Kare Eskola:
"Kylläpä on Elisa Kerola tehnyt melkoisen debyyttilevyn. Kiehtova, ylläpitävä ohjelmisto, kuusi seitsemästä ensilevytyksiä, teknisesti täydellistä ja värikylläistä soittoa, viimeistelty grafiikka. Heti kärkeen täytyy vinkata apurahalautakunnille, että tämä nuori taiteilija pitäisi päästää mellastamaan vapaasti uuden musiikin parissa."
www.elisakerola.net
Eila Hartikainen, kansanlaulaja
Eila Hartikainen on toiminut muusikkona ja musiikin tekijänä kansanmusiikkiyhtyeissä ja musiikillisissa projekteissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän on säveltänyt ja esittänyt musiikkia solistisesti, lauluyhtyeissä (MeNaiset), taiteidenvälisissä produktioissa ja äänitteillä. Kalevalaisen runolaulun soolokonsertit tuovat hänet esiin muinaisen musiikkikulttuurin väkevänä tulkitsijana. Tämä taito palkittiin runolaulun Suomen Mestaruudella vuonna 1995.
Eila Hartikainen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta vuonna 2000. Pedagogiikka on aina ollut hänen sydäntä lähellä. Vuonna 2008 opettajaksi valmistunut Hartikainen toimii kansanlaulun opettajana Sibelius-Akatemiassa sekä musiikinopetuksen suunnittelijan ja opettajan tehtävissä Mäntsälän kansalaisopistossa.
Laura Pyrrö, sopraano

Laura Pyrrö valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2007 Sibelius-Akatemian oopperakoulutusohjelmasta, ja vuotta aiemmin hän suoritti laulun A-tutkintonsa erinomaisin arvosanoin. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Liisa Linko-Malmio sekä nykyisin Ritva Auvinen ja Elizabeth Norberg-Schulz; lisäksi mestarikurssiopintoja mm. Gundula Janowitzin ja Helena Dösen johdolla. Kaudella 2006-07 Pyrrö osallistui baritoni Udo Reinemannin kansainväliselle liedin mestariluokalle Konservatorium Van Amsterdamissa Hollannissa.
Ennen ammattiopintojaan Pyrrö sai päästötodistuksen Keskisen Uudenmaan Musiikkiopistosta pääaineenaan pianonsoitto sekä opiskeli Sibelius-Akatemian avoimessa korkeakoulussa 1999-2000.
Laura Pyrrön esitettyjä rooleja ovat olleet mm. Pamina Mozartin Taikahuilussa (mm. Nilsiän Louhosareena 2005, Vantaan ooppera 2004), Kettu Janácekin oopperassa Ovela Kettu (Alminsali 2004), Arminda Mozartin oopperassa La Finta Giardiniera (Svenska Teatern 2006), Lucy Weillin Kerjäläisoopperassa (Helsingin Kaupunginteatteri 2007) ja Miss Pinkerton Menottin oopperassa The Old Maid and The Thief (Sibelius-Akatemia 2002). Vuonna 2004 Pyrrö debytoi Savonlinnan Oopperajuhlilla Lolan roolissa Mascagnin oopperassa Cavalleria Rusticana, ja kesällä 2007 hän lauloi naispääroolin Jukka Linkolan säveltämän Hallin Janne -oopperan kantaesityksessä Jämsässä. Vuoden 2008 rooleihin kuuluivat Rosalinde Straussin operetissa Lepakko (Operettiteatteri Bravo) sekä Micaela Bizet n oopperassa Carmen (Brasovin ooppera, Romania).
Laura Pyrrö on esiintynyt myös useissa musiikkiteatterirooleissa: mm. Ooppera Verson Viulusoittaja katolla Aleksanterinteatterissa 2006-07 sekä Aino Acktén rooli Porvoon Taidetehtaan Albert Edelfelt -juhlavuodennäytelmässä 2004. Keväällä 2009 hän debytoi Suomen Kansallisoopperassa Railin roolissa Ilkka Kuusiston oopperassa Gabriel, tule takaisin!
Oopperan lisäksi Pyrrön ohjelmistoon kuuluu liediä, operettia, barokkimusiikkia, klassista musikaalia, modernia laulumusiikkia sekä hengellisiä teoksia -mm. Bachin Johannespassio, Mozartin c-mollimessu ja Requiem, Brucknerin Requiem, Maasalon Jouluoratorio, Pergolesin Salve Regina sekä Pergolesin ja Rossinin Stabat Materit. Omia resitaaleja Pyrröllä on ollut mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Kemiön Musiikkijuhlilla, ja hän on esiintynyt useimpien maamme kaupunginorkestereiden solistina. Suomen lisäksi hän on konsertoinut mm. Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, Unkarissa, Slovakiassa, Espanjassa, Norjassa, Hollannissa ja Islannissa.
Laura Pyrrö voitti ensimmäisen palkinnon Timo Mustakallio -laulukilpailussa 2002.
Liisa Makkonen, viulu

Liisa Makkonen aloitti viulunsoiton opinnot 4-vuotiaana Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut Makkonen suoritti viuludiplomin korkeimmin mahdollisin arvosanoin vuonna 2004 (op. Päivyt Meller). Hän täydentänyt opintojaan mestarikursseilla (Pinchas Zukerman, Hagai Shaham, Mi-Kyi Lee, Pavel Vernikov, Mark Lubotsky) sekä vuosina 1999-2000 Israelissa. Jousikvartetti Maggioren kanssa Makkonen on opiskellut Lontoossa Amadeus-kvartetin viulistin Siegmund Nisselin johdolla.
Liisa Makkonen on konsertoinut solistina, kamarimuusikkona ja sooloresitaalein niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on esiintynyt mm. Korppoon Sibelius-festivaalilla viulisti Madoka Saton ja pianisti Folke Gräsbeckin kanssa sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla pianotrion kanssa. Makkonen on esittänyt laajan määrän kamarimusiikkiteoksia pianisti Folke Gräsbeckin kanssa sekä kantaesittänyt useita Sibeliuksen kamarimusiikkiteoksia. Vuonna 1997 Makkonen oli finalisti Vuorineuvos Juhani Heinosen viulukilpailussa. Hän on soittanut myös Gustav Mahler –nuoriso-orkesterissa.
Liisa Makkonen toimi usean vuoden ajan viulunsoiton opettajana Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Hän on soittanut (vuodesta 2005) Suomen Kansallisoopperan orkesterissa sekä toimi syyskauden 2009 konserttimestarina Vaasan kaupunginorkesterissa. Syksystä 2010 Makkonen nähdään Turun Filharmonisen orkesterin riveissä. Vuonna 2008 Makkoselta ilmestyi sooloviulu-levy Improvisation.
Jussi Makkonen, sello

Jussi Makkonen (s.1979 Lieksa) aloitti sellonsoiton 7-vuotiaana Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa, Lieksassa. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen hänet valittiin vuonna 1993 ja 1996 hän aloitti yliopisto-opinnot Sibelius-Akatemiassa professori Martti Rousin johdolla. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2005. Mestarikursseilla häntä ovat ohjanneet mm. professorit Arto Noras, Erkki Rautio ja Frans Helmersson. Voitettuaan EBU:n kansallisen solistikilpailun 1996 Makkonen on esiintynyt niin Suomessa kuin lähes kaikissa Euroopan maissa sekä USA:ssa. Hän on esiintynyt myös mm. EBU:n, BBC:n, YLE:n sekä Romanian radio- ja tv-ohjelmissa. Makkosen konserttikiertueet vuosina 2008-2009 ulottuvat mm. Etelä-Amerikkaan sekä Yhdysvaltain länsirannikon suurimpiin kaupunkeihin mm. pianotaitelija Rait Karmin kanssa. He esiintyvät yhdessä säännöllisesti myös eri puolilla Eurooppaa.
Jussi Makkonen on konsertoinut viime vuosina menestyksekkäästi eri puolilla maailmaa. Viime vuonna hän esitti Sibeliusta Yhdysvalloissa loppuunmyydyille saleille sekä konsertoi myös eri Euroopan maissa. Tasavallan presidentti kutsui hänet esiintymään kutsuvierastilaisuuteensa Mäntyniemeen keväällä 2008.
Jussi Makkonen on toiminut sellonsoiton opettajana Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa vuodesta 2003. Kamarimusiikki on ollut aina erityisen mieluista hänelle. Hän on esiintynyt monissa eri kokoonpanoissa mm. pianistien Folke Gräsbeckin, Risto Laurialan, Violeta Petrovan, Heini Kärkkäisen, Kalle Toivion ja Rait Karmin kanssa. Hän on opiskellut myös orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa yksityisesti Jorma Panulan johdolla.
Viime vuosina Jussi Makkosta ovat sponsoroineet mm. OKO-pankki, Suomen Kulttuurirahasto ja Sibelius-Akatemia. Makkonen soittaa lähes 200-vuotta vanhalla saksalaisella sellolla. Sen ovat hänelle sponsoroineet Suomen Kulttuurirahasto sekä Wihurin rahasto. Makkosella on levytyssopimus kansainvälisen Naxos levy-yhtiön kanssa, joka julkaisi huhtikuussa 2008 hänen uuden Sibelius-levynsä maailmanlaajuiseen jakeluun.
www.jussimakkonen.com
Rait Karm, piano

Rait Karm aloitti pianonsoiton opinnot Tallinnan keskusmusiikkikoulussa E.Saviaukin ja professori I.Iljan johdolla. Vuonna 1991 hän siirtyi opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, opettajinaan mm. prof. L.Pohjola, V. Berzon ja S. Novikov. Yksinlaulua hän on opiskellut J.Elorinteen luokalla. Rait Karm valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta v. 2000 erinomaisin arvosanoin. Vuonna 1996 Karm oli Nord-Plus stipendiaattina Reykjavikissa ja vuosina 1991-1999 hän osallistui mm. L.Simonin, D.Krausin, K.-H.Kemmerlingin, H.Leygrafin, H.Höllin, D.Roberdssonin sekäD. Baskirovin mestarikursseille. Liedin sekä kamarimusiikin jatko-opintoja hän suoritti prof. Irwin Gagen luokalla Zürichin musiikkikorkeakoulussa. Karm on voittanut palkintoja nuorten pianistien kilpailussa Tsekkoslovakiassa ja Virossa. Hänen osaamiseensa kuuluvat klassisen pianonsoiton ja koulutustehtävien ohella mm. vapaa-säestys, improvisointi sekä korkeatasoinen liedin säestys.
Rait Karm on konsertoinut solistina, kamarimuusikkona, viihdepianistina sekä lied-pianistina Suomen lisäksi Virossa, Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Italiassa, Kreikassa, Unkarissa, Tsekeissä sekä Yhdysvalloissa. Hänen yhteistyökumppaneista mainittakoon Johanna Rusanen, Helena Juntunen, Pille Lill, Marion Melnik, Angelika Klas, Heli Veskus, Petteri Iivonen, Jussi Makkonen ja Sami Junnonen. Karmin taiteellista toimintaa ovat tukeneet Suomen Säveltaiteen tukisäätiö, Viro Säätiö, Paulon säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Vuonna 2006 ilmestyi hänen ensimmäinen albuminsa Masterpieces for Cello yhteistyössä sellotaiteilija Jussi Makkosen kanssa. Keväällä 2008 Karm ja Makkonen julkaisivat levyn Sibelius - for Cello and Piano ja vuonna 2008 Karm levytti sopraano Johanna Rusasen kanssa Yö Meren Rannalla -äänitteen.
www.raitkarm.com
![]()
Resitaaleissa Robin Tritschlerin kumppaneina ovat työskennelleet Janne Malinen, James Boyd, Simon Lepper, Eugene Murski, Roger Vignoles ja Graham Johnson. Festivaalit kuten KlavierFest Ruhr, a Benjamin Britten Festival at the Cologne Philharmonic, Brahms Song Festival at the Concertgebouw, Amsterdam; the Dublin Hugo Wolf Festival; the Aldeburgh Festival; and the Temple Recital Series in Utah ovat kutsuneet hänet esiintymään tapahtumiinsa.
Robin Tritschlerin yhteistyöorkestereita ovat olleet RTé National Symphony Orchestra; the RTé Concert Orchestra; the Orchestra of St. John´s, Smith Square; Cappella Cracoviensis, Poland; the National Symphony Orchestra of Belarus; the Halle Operhaus Orchestra; and the London Philharmonic Orchestra.
Robin Tritschler on suosittu kantaattisolisti ja hän onkin esittänyt yli 120 kantaattia. Hänen oopperarooleistaan mainittakoon Sultan Solimann Mozartin Zaide oopperassa vuonna 2004 Aldeburghin Festivaaleilla. Vuonna 2005 hän lauloi ensimmäisen juutalaisen roolin Salomessa Hong Kongin Philharmonisen Orkesterin esityksessä. Muita rooleja ovat olleet mm. 2006 tenorirooli Puolassa maailman ensi-iltansa saaneessa Roger Watersin Ca Ira, Ferrando (Cosi fan tutte) ja Peter Quint (Tje Turn of the Screw). Tritschler liittyi Walesin kansallisoopperaan kaudelle 2008/09, jossa hänen rooleinaan olivat: Rodrigo (Otello), Count Almaviva (Il barbiere di Siviglia), Nemorino (L´elisir d´amore) ja Marzio (Mitridate).
www.wno.org.uk/otello/cast/tritschler
![]()
Kotimaan lisäksi Janne Malinen on opiskellut lisäksi myös Lontoossa; Postgraduate Performance Diploma (solistinen jatkotutkinto) ja LRAM-opettajatutkinto Lontoon Kuninkaallisesta Musiikkiakatemiasta, jossa opettajina toimivat Michael Lewin, Timothy Walker ja John Mills. Uransa aikana Malinen on tehnyt useita radio- ja livekonserttitaltiointeja Yleisradiolle. Soolokonserttien ohessa Janne Malinen on esiintynyt myös orkesterisolistina sekä kamarimuusikkona eri kokoonpanoissa mm. tenori Robin Tritschlerin, Aito- ja La Tempesta kamariorkesterien sekä META4-, KAMUS- ja Savonlinna-kvartettien kanssa.
www.jannemalinen.com
Tritschlerin ja Malisen ensimmäinen yhteinen cd "The Renaissance Album" julkaistiin Lokakuussa 2009. Levy on saanut nostetta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, mm. Fanfare Magazine (USA) toteaa "These guys may be relatively new on the scene, but their music-making is superb, and this aöbum can be enthusiastically recommended."
Annastiina Tahkola, mezzosopraano
Barokki- ja liedmusiikki ovat Annastiina Tahkolalle erityisen läheisiä. Hänen alttosolisti-repertuaariinsa kuuluvat kaikki keskeisimmät suuret kirkkoteokset. Omia liedresitaaleja hän on pitänyt runsaasti pianistinaan Tuula Hällström mm. Järvenpään Sibelius-viikoilla. hän tekee yhteistyötä myös pianisti Ilkka Paanasen kanssa. Tahkola on ollut mukana useilla eri festivaaleilla. Hän debytoi Suomen kansallisoopperassa 2010 Mrs Herringin roolissa (Albert Herring). Tahkola on ollut useiden kuorojen ja eri orkesterien solistina, mm. Turun Kaupunginorkesterin, Kuopion Kaupunginorkesterin, Kymi Sinfoniettan, Kaartin soittokunnan sekä Lappeenrannan Kaupunginorkesterin konserteissa. Hän on esiintynyt Suomen lisäksi Virossa ja Italiassa.
Vuonna 2007 Annastiina Tahkola sai 1. Palkinnon kansainvälisessä Sibelius-laulukilpailussa Järvenpäässä. Samana vuonna hän sai Heinäveden kulttuuripalkinnon. Hän on ollut mukana neljällä omakustanteella sekä radio- ja televisiotallenteilla. Tahkola on toiminut vuodesta 2000 Sibelius-Akatemian Kuopion osaston laulutaiteen tuntiopettajana sekä hoitaa vs. laulun lehtoraattia Savonia-ammattikorkeakoulussa.
![]()
Pertti Tahkola on pitänyt vuodesta 1995 säännöllisesti kirkkokonsertteja laulajana, urkurina ja improvisoijana. Hän on ollut mukana eri festivaaleilla. Liedresitaaleja hän on pitänyt ohjelmistossaan mm. Schumannin Dichterliebe. Hän on esiintynyt tenorisolistina suurissa kirkkomusiikkiteoksissa. Lisäksi hän on ollut eri soittokuntien ja kuorojen tenorisolistina.
Perti Tahkola on säveltänyt ja sovittanut runsaasti vokaali- ja urkumusiikkia ja esiintynyt urkurina ja erityisesti improvisoijana, kuoronjohtajana ja lukuisten kuorojen äänenkäytönohjaajana ja hiippakuntakoulouttajana. Tahkola toimii tällä hetkellä kirkkomuusikkona Joensuun kaupunkiseurakunnassa. Hän on myös Heinäveden musiikkipäivien taiteellinen johtaja.
![]()
![]()
Susanna Mieskonen-Makkonen opiskeli mm. Kuopion konservatoriossa suorittaen viulunsoiton diplomin vuonna 1995 Zoja Istominan johdolla. Vuosina 1988-1990 hän opiskeli Tel Avivissa Israelissa Rubin-Akatemian opettajien Yair Klessin ja Ora Shiranin johdolla. Viulunsoiton mestarikursseille hän on osallistunut mm. Yehudi Menuhin –Akatemiassa Espanjassa opettajinaan Diana Cummings, Benzion Shamir, Zoria Shikmurzajeva sekä Alexander Vinnitsky. Lisäksi hän on opiskellut mm. jazzlaulua opettajinaan Maija Hapuoja ja Dave Ward.
Susanna Mieskonen-Makkonen on toiminut viulistina mm. Herzelia Chamber Orchestrassa (Israel), Kuopion, Porin ja Mikkelin kaupunginorkestereissa, Savonlinna-kvartetin I-viulistina sekä freelancemuusikkona. Kotimaan lisäksi hän on konsertoinut viulistina Hollannissa, Israelissa, Ranskassa, Saksassa, Tsekissä, Turkissa, Venäjällä ja Virossa mm. sellistimiehensä Matti Makkosen kanssa. Jazzlaulajana hän on esiintynyt mm. Savonlinna Big Bandin solistina.
Susanna Mieskonen-Makkonen on toiminut viulunsoiton opettajana mm. Kuopion konservatoriossa ja Savonlinnan musiikkiopistossa. Hänen taiteellista työskentelyä ovat tukeneet ESEK, Etelä-Savon taidetoimikunta, Kordelinin rahasto ja Suomen kulttuurirahasto.
![]()
Matti Makkonen, sello ja tuottaja
Matti Makkonen (s.1970) aloitti sellonsoiton 9-vuotiaana Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa, Lieksassa. Hän on valmistunut mm. sellonsoiton ja musiikinteorianopettajaksi Kuopion konservatoriosta. Lisäksi hän on opiskellut mm. Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kuoron- ja orkesterinjohdon erikoistumisopintoja. Makkonen on opiskellut sellonsoittoa mm. Timo Törmän ja Pavel Kupinin johdolla sekä osallistunut mm. Marcel Bergmanin mestarikursseille. Kuoronjohtoa hän on opiskellut mm. Stefan Sköldin ja Rita Varosen johdolla sekä orkesterinjohtoa mm. Atso Almilan ja Jorma Panulan johdolla. Sävellystä hän on opiskellut mm. Pekka Kostiaisen ja Sakari Monosen johdolla.
Matti Makkonen on toiminut mm. opettajana Kuopion ja Keski-Suomen konservatorioissa, Etelä-Savon säveltaiteen läänintaiteilijana (vv. 2003-2008) sekä säveltäjänä, -sovittajana, -kapellimestarina ja -tuottajana. Tällä hetkellä hän toimii mm. Savonlinnan Musiikkiakatemian toiminnanjohtajana ja levy-yhtiö Nova Recordsin toimitusjohtajana sekä opettaa Savonlinnan musiikkiopistossa ja Taidelukiossa. Makkonen on esiintynyt sellistinä ja kapellimestarina kotimaan lisäksi Italiassa, Hollannissa, Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Tsekissä, Ukrainassa, Unkarissa, Venäjällä ja Virossa. Makkonen on säveltänyt mm. vokaali-, kamari- ja näyttämömusiikkia. Hän toimi tuottajana ja kapellimestarina Nilsiän kirkon 100-vuotisjuhlaoopperassa Polvesta polveen vuosina 2006-2007 (www.polvestapolveen.fi). Makkonen toimii Pielinen Soi kamarimusiikkifestivaalin tuottajana.